SYYLÄ

Syylän aiheuttaa papilloomavirus. Syylä tarttuu ihokosketuksessa ja välillisesti esim. liikunta- ,pesu- ja pukuhuonetilojen lattioilta. Ihorikot, heikentynyt yleiskunto ja paljasjaloin liikkuminen yleisissä tiloissa altistaa syylätartunnoille.

Aluksi syylä on ihonvärinen kohouma, joka kasvaa. Kudos on haurasta ja sienimäistä, kuivassa ihossa karheaa ja kosteassa ihossa sitkeää. Syylä on verekäs ja siinä näkyy mustia pisteitä. Syylä voi esiintyä yksittäisenä tai ryppäänä. Syyliä ei tarvitse välttämättä hoitaa, elleivät aiheuta kipua tai erityistä kosmeettista haittaa. Ne ovat hyvänlaatuisia kasvaimia ja häviävät yleensä itsestään vasta-ainetuotannon alettua viimeistään kahden vuoden kuluessa.

Syylän omahoidossa pinta hiotaan rikki kertakäyttöisellä hiekkapaperiviilalla. Syylän päälle levitetään apteekista ilman reseptiä saatavaa liosta, esim. Syylend. Aineen annostelussa on oltava äärimmäisen tarkkana, ettei liuosta joudu terveelle iholle! Suojaa esim. ihoteipillä terve iho, kun laitat syylään liuosta. Hoida syylää liuoksella ohjeen mukaisesti. Välillä on hyvä hioa kertakäyttöisellä hiekkapaperiviilalla syyläkudosta pois, jotta aine pääsee hyvin vaikuttamaan syyläkudokseen.

Ellei syylän hoitaminen omin voimin kotona onnistu tai tuota tulosta, kannattaa kääntyä asiassa jalkahoitajan puoleen. Säännöllisissä jalkahoidoissa jalkahoitaja poistaa syyläkudosta runsaasti pois ja näin esim. Syylend-liuos pääsee vaikuttamaan syylään tehokkaasti. Syylän hoitaminen on monesti pitkäkestoinen prosessi ja vaatii asiakkaalta sitoutumista hoitoon.

Ehjä iho, säännöllinen jalkojen pesu, henkilökohtaisten jalkojenhoitovälineiden ja jalkapyyhkeen käyttö, sekä sandaalien käyttäminen pesutiloissa ja uimahalleissa ehkäisee syylätartunnoilta. Jalkojen suojaaminen ehkäisee viruksen leviämistä myös muihin.